keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Leivontanurkka

Päätin pyhittää illan leipomiselle. Kävinpä kaupassa ostamassa tarvikkeita ja leipasta Maaritin innoittamana terveellistä, mutta hyvää banaanileipää. Ja niin minä intopiukeena saavuin kotiin kaupasta banaanileipähurmiossa.

Kaikki meni siihen asti hyvin kun pääsin maistamaan leipää, se oli kuivaa! Yöäk. Ehkä pähkinä taikinassa vei huomion banaanilta ja kanelilta mikä oli parasta Maaritilta maistamassani leivässä. En tehnyt samalla reseptillä ja mielestäni leivästä puuttui se kuohkeus! Makukin oli jotenkin outo ja kuiva, kyllä harmitti. Tässä kuitenkin Maaritin ohje leipään joka maistui todella hyvälle:

Banaani-proteeini leipä:

- 1dl Steviaa (makeutusaine, sokerikin varmaan käy mut terveellisempi Stevialla)

- 4rkl vaniljaproteeinijauhetta (muutama teelusikka vaniljasokeriakin käy, oman mauan mukaan :))
- 2rkl (reipasta) Kreikkalaista jogurttia
- 1dl maitoa
- 4dl jauhoja (ite käytin karkeeta Speltti venhnäjauhoa)
- 2 kananmunaa
- 2 munanvalkuaista
- 1tl leivinjauhetta/ruokasoodaa
- kaksi banaania

- kanelia sitten oman mauan mukaan mausteeksi

Aineet kulhoon ja tehosekottimella mössöksi ja öljyttyyn vuokaan.
 

- päälle manteleita kourallinen tai mitä vaan pähkinöitä, kuivattuja marjoja yms. oman mielen mukaan smile

.. ja sitten uuniin 175C noin 35min.


Uskon että leivästä tuli kuiva koska reseptissä jolla tein ei ollut jogurttia eikä maitoa.

No pakkohan se oli jotain hyvää saada niin leipasin nopeat kaurakeksit ja nautiskelin niitä maidon kera, nam.



Siirrytään pinnalla olevaan aiheiseen nimeltään syksy. Se pääsee aina yllättämään, on kylymä ja pimiää. Onneksi on vuodenajat, ne antavat aina tilaa muutoksille. Syyskuu onkin ollut ollut täynnä touhuttavaa; syyssiivous, check. Uuden terveellisemmän elämän aloitus, check.

weheartit

Haastavinta on tämä ruokavalio, herkuista kieltäytyminen on haastavaa minunlaiselle sokerihiirelle joka on tunnettu karkin, suklaan ja kaiken makean rakastajana. Liikun mielestäni hyvin, pyöräilen joka paikkaan, käyn kerran viikossa tanssimassa, yritän jaksaa käydä kehonhuollossa joka on maanantaisin kymmeneltä... Elikkä aika aikaisin minulle. Ja syksyn edetessä juokseminen on vaan lisääntynyt! Lomalla kävin viisikin kertaa viikossa lenkillä, nyt se on tipahtunut siihen kolmeen mikä sekin on jo hyvä. Puhelimeenkin olen ladannut sen Sport Tracker-sovelluksen jolla voi seurailla treenien edistymistä. Nyt voi sanoa että hyvä minä :) !

Syksyn lemppari musiikissa on ollut Lana Del Rey. Unenomainen tunnelma sopii syysiltoihin.

http://www.youtube.com/watch?v=cE6wxDqdOV0&feature=bf_prev&list=PL3vWbtA9LPfJra7p0NJWcRrUfOCIqX0MX

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Lomaseikkailut part 2

Perjantaina päätin vihdoin ja viimein luopua kotiasusta ja lähdin käymään elokuvissa ystävän kanssa. Halusin mennä Starin, koska se on omalla tavallaan viihtyisämpi kuin Finnkino, kummassakin on puolensa. Star on vanha ja idyllinen paikka, jotenkin kodinomaisempi ja söpö. Ehdottamasti plussaa tulee myös tuoleista, ne on niin paljon mukavemmat, ja istuintyynyjäkin löytyy jos tarvii koroketta. Lisäksi poppareihin löytyy monenlaista maustetta :) Finnkino taas voittaa sijainnissa keskustassa.

Kävimme katsomassa Woody Allenin To Rome with love. Tykkään näistä Allenin leffoista ko niissä pääsee samalla matkustamaan. Samalla ohjaajalla on myös muita kuuluisiin kaupunkeihin sijoittuvia leffoja, löytyy New yorkia, Lontoota, Barcelonaa, Pariisia. Elokuva oli kevyttä hömppää joka sisälsi noloja tilanteita, rakkautta, yllättäviä sattumuksia ja julkisuuden huumaa. Elokuva sijoittui Roomaan (yllättäen!). Minä ja S tykkäsimme, tämä rakkauspläjäys absurdeine ja hauskoine tilanteineen toimi ainakin meille.



Lauantaina autoin äitiä järjestämään Timolle 50-vuotispippalot. Minun ihana oma Äiti, isolla Ä:llä oli ollut kovin ahkera ja tehnyt vaikka mitä herkkua juhliin. Oli piirakkaa, lohileipiä, naposteltavaa, kahenlaista kakkua. Kakuista lemppari oli karviaismarjapiirakka, nam.




Äitin tyttö! :)


Huomatkaa uudet mintunvihreät ruusukorvikset!

Oon niin tyytyväinen ko vihdoin ja viimein sain tänne näitä oikeita kuvia. Tuo minun kamera on vaan niin iso että sitä ei tee mieli kovasti raahata mukana. Ootan sitä päivää ko päästään Sallan kaa kurssille ja opin ottamaan kaiken ilon irti tuosta mustasta möykystä jossa on paljon nappeja.

Lomaseikkailut ei jatku enää kauaa, keskiviikkona töihinps.  

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Heippa sitten Irja!

Perjantaina vietettiin Irjan läksiäisiä. Tytöt olivat varanneet pöydän Pannusta, otin alkuun salaatin ja pääruoksi, no sitä pannupitsaa. Aika meni rattoisasti kuulumisia vaihdellen, oli ihana taas vaan syödä ja jutella murujen kaa :) Salla hoisi lahjapuolen shoppailut ja lahjaksi Irja sai The Body Shopin hemmottelutuotteita.

Osa tytöistä joutui jatkamaan iltaa töihin, mikä vähän harmitutti. Me muut jatkoimme Jumpen kautta Kulumaan drinkkikierrokselle.

Banaani Daiquiri oli aika hyyvä.

 
Uusi lempparijuoma on Gin Tonic. Suokkari ginejä ovat Gordon's ja Hendrick'sen. Jälkimmäinen on vielä kivempi ko siihen tulee kurkku koristeeksi sitruunan tilalle.

Paardit oli parhaat.

lauantai 8. syyskuuta 2012

Lomalla, viimeinkin!

Lauantaina tein Annen välivuoron, vuoronvaihdosta kiitollisena Anne, minun rakas Tiuhti muisti minua prinsessapussukalla jonka sisällä oli paaaljon karkkia ja maailman ihanin kortti. Saimme mukaamme puuhapussit joka sisälsi erilaisia virvokkeita ja vähän evästä matkalle. 05:00 suuntasimme Puistolaan aamupalalle, ehkä parasta aamupalassa oli se tuorepuristettu appelsiinimehu. Matka taittui junalla Helsinkiin, Vltavaan kautta laivaan. Melkeinpä heti pääsimme taas syömään, meille oli päivällinen laivan buffetissa, omnon. Sitä ruoan määrää!

Alkuiltaan meille tytöille varattu hemmottelua, saimme jokainen käydä hierojan-tai kosmetologinhoidossa. Illalla oli tanssi-ja lauluesityksiä, humppaa ja discoa. Aamulla oli aikainen herätys, onneksi ystävämme Salla oli valmistautunut ja katsonut meille shoppailupaikkoja valmiiksi.

Vanhaakaupunkia.


 Pullakahavilla


Seuraavana iltana meno oli aika väsynyttä.. Taxfreestä ostin äidille ja Timolle tuliaiseksi pikkuputelit. Äitille Chambord vadelmalikööriä joka kuulostaa ihan hajuvedeltä mutta myös pullo näyttää siltä ja on aika myyvä, Timolle perinteiseen tapaan konjamiinia. 

Laiva lähtee Tukholmasta


Aurinko laskee



Muut jatkoivat Ouluun, minä ja M jäätiin Helsinkiin. Ystäväni A ja hänen kissa Erspa majoitti minua. Olo oli aika nuutunut kahden päivän paardeista, joten kävimmä vaan leffassa katsomassa Miss farkku-Suomen. Leffa oli ihan sympaattinen, mutta juoni aika heppoinen. Parasta oli tutut maisemat tietty ja se Kaukohan on ollut äitin kaa samalla luokalla

Erspa on niin kovin pieni ja sievä.
 

Oli muuten aika makijaa ko sai nauttia koko reissun opiskelijaeduista, käytiin yliopistolla A:n kanssa syömässä paikassa nimeltä Porthania. Tykkäsin kovasti, siellä pääsi syömään terassille ja ruoka oli jotain kaks euroa!

Matkalla kotiin!



Mitään älyttömiä en shoppaillut, Ruotsin puolelta Carlingsista tarttui mukaan taas jotain viininpunaista.


Olo on reissun jäljiltä aika rähjääntynyt. Olen vilustuttanut itseni kuten aika moni muukin ja nilkka on turvonnut. Uudet korkkarit eivät olleet kovinkaan hyvät ja illalla oli niiden kanssa ongelmia, taisin astua huonosti ja nilkalle tapahtui jotain?

Mutta anyhow lomaseikkailut jatkuu!